Viime viikko oli vika kunnon luentoviikko.
Nyt alkoi siis kevätloma.
Sitähän se ei kuitenkaan ole.
Nyt on viimeisen puserruksen aika.
Kandi ja kaksi esseetä.
Ne, ja yksi kouluhakemus ovat vain mielessä.
Kokeet tulevat sitten toukokuussa.
Sitten pitkän ajan päästä.
Näin pitää ainakin ajatella.
Pakko.
Pakko lokeroida asiat, että pysyy hallinnoimaan tilannetta.
Nyt on kyllä aika jännittävät ajat menossa.
Vika varma kevät Lontoossa.
Kohta on kandidaatin tutkinto valmis.
Hakupapereita on mennyt eri yliopistoihin,
mutta ei voi tietää josko pääsee sisälle.
Pitäisi päästä, mutta niin sanoo jokaikinen hakija.
En vain minä.
Työhakemuksia lähetetty.
Entä jos ei päästäkään yliopistoon jatkamaan?
Jäädäänkö tänne töihin?
Suomeen?
Hollantiin?
Saksaan?
Minne?
Kaikki on tällä hetkellä erittäin auki,
vaikka niin varmasti puhutaan Hollantiin muutosta.
Tilanne, jossa kaikki on auki, on uusi.
Minulla oli niin selvät suunnitelmat ennen.
Tietenkin ne muuttui jo heti lukion jälkeen...
Mutta silloinkin oli suunnitelma.
Tiesin,
mitä halusin.
Nyt tiedän suunnan.
Tiedän, että haluan maisterin tutkinnon.
Suunta, jonka tiedän, on erittäin laaja.
Laaja.
Vaihtoehtojen määrä on kasvanut eksponentiaalisesti.
Oli helpompaa, kun oli suunnitelma.
Nyt tulee enemmän ajalehtimista,
eikä se ole se parhain mahdollinen tilanne.
Ei ainakaan minulle.
******
Siis miten nää jutut päättyy aina näin surullisesti?
Tai ei aina.
Eihän?
Mutta tää ainakin.
Tänään oli sitä paitsi hyvä päivä.
Työhakemuksia lähti.
Tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita on tehty ja puhuttu.
Motivaatiokirje on tehty ja liitetty hakemukseen.
Se oli kyllä päivän kohokohta.
Motivaatiokirjeet ovat aivan hirveitä.
Varsinkin silloin, kun pitää kirjoittaa 700-1500 sanaa.
Kuka jaksaa lukea?
On siinä rekrylle hommaa...
Tänään oli hyvä päivä.
Ja nyt nukkumaan.
Ai niin!
Eilen löytyi mulle kengät.
Kahdet.
Halvalla.
Ja taas yksi plussa Lontoolle.
Halvat vaatteet ja kengät.
Mutta nyt mä höpisen.
Mutta älkää kertoko V:lle.
Ei tarvii tietää, että myönsin höpiseväni.
Shhh.
