Kerroksia, kerroksia, kerroksia.

Otsikosta saisi vedettyä varmasti oikein mukavaa metaforista tekstiä myös, mutta nyt on kyseessä ihan käytännön asiat.

Lontooseenkin on tullut syksy. 

Ja syksyllä tarkoitan kylmää säätä.

Lehdet ovat tippuneet jo pitkän aikaa, mutta kylmää ei ole ollut.

Eilen oli ensimmäinen päivä, kun piti laittaa kotona fleece päälle.

Tänään piti laittaa kaksi pitkähihaista ja fleece sekä tuplahousut. 

Mutta vielä kuitenkin pärjää peiton ulkopuolella.

Jotain positiivista. 

Ja sitten sekalaisiin asioihin. 

Tänään on Guy Fawkes -ilta. 

Tässäpä teille linkki.

Ikkunasta on näkynyt ilotulituksia läheltä ja kaukaa.

Tosin ilotulitteita on paukkunut koko viikonlopun.

Täällä ei ole ihan niin tiukat säännöt asiasta kuin Suomessa.

Mutta vähän se kyllä vähentää niiden ihmeellisyyttä. 

Mielenkiinnolla kyllä odotan uutta vuotta.

Joko ollaan kotona tai mennään kavereiden luokse katsomaan tulituksia, mutta aika upeita varmasti on.

Ja paljon.

(Kavereille meneminen riippuu täysin julkisista kulkuneuvoista.)

Törmäsin äsken kuvaan David Beckhamista netissä. 

Siis Beckham ei ollut itse kuvassa surffailemassa, vaan kuva oli netissä.

(Niin..Ihan kuin ette tajunneet sitä itse.)

Menin ensiksi nopeasti ohi, mutta sitten palasin takaisin.

Mietin, mikä siinä oli, että niin kiinnostuin Becksistä pienempänä.

Sain jopa Sokokselta Adidaksen mainosjulisteen, jota koristi Beckham.

(Kiitos M.)

Kotona mulla on ainakin 3 kirjaa Becksistä. 

Kaksi niistä on hänen omaelämänkertojansa...

Heh. 

Kolmekymppisenä möi vaikka kuinka monta elämänkertaa...

Ei niissä kyllä paljon tekstiä ollutkaan, paaaaaljon enemmän kuvia.

Hän on komea. 

Mutta ei se ollut vaan se.

Ja nyt kun katsoin, niin en nähnyt sitä, mitä ennen näin.

(Ehkä se ennen oli vain se ulkonäkö...)

Ja sekalainen muuttui syvemmäksi pohdiskeluksi. 

Tai ainakin sen yritykseksi. 

Syvempi merkitys Beckhamin kuvasta on aikamoinen yritys.

Ehkä minun on aika vaan mennä nukkumaan. 

Hyvää yötä.

Kun tykkää, niin tykkää.

via

Siis Bäkkärit. 

Minkäs sille mahtaa.

Ne vaan on niin...mitä ne on?

Tuttuja.

Turvallisia.

Hyviä.

Kyllä. 

Hyviä.

Huippuja.

Olisittepa nähneet mut parikyt minuuttia sitten.

Melkein sama reaktio kuin jos olisin ollut konsertissa.

Tosin vähän hiljempaa. 

Mutta tästä lisää kohta.

Palataan vähän ajassa taaksepäin.

Ei kauas. 

En ole kuunnellut musiikkia pitkään aikaan.

En ole tutustunut kehenkään uuteen mielenkiintoiseen ja vanhat eivät ole kiinnostaneet.

Mutta sitten Bäkkäreiltä tuli uusi levy:

In a World Like This.

Jenni vuodelta 2000 palasi takaisin. 

Kuuntelin levyn monta monta kertaa lävitse ja nyt tekee mieli kuunnella uudestaan. 

Iz goooooood.

Innostuin myös kuuntelemaan kaikkia vanhoja levyjä myös.

Siis Bäkkäreiden. 

Jes.

Ja nyt tähän iltaan. 

Katsottiin This is the End -leffa.

(spoiler alert!!) 

Leffan pointti on se, että näyttelijät näyttelevät "itseään" maailmanlopun tilanteessa.

Leffa alkaa ihan normaalisti ja sitten tulee loppu. 

Alussa saadaan jo vähän Bäkkäriä, mutta lopussa...oi, se loppu!

(siis ihan oikeasti, jos kiinnostaa katsoa leffa, niin älä lue eteenpäin, mutta ihan pakko on kertoa!)

Kun lopussa päähahmot pääsevät taivaaseen, heille kerrotaan että he voivat toivoa mitä tahansa ja he saavat sen. 

Toinen toivoo segwayn ja saa.

Toinen toivoo jotain muuta.

Ihmiset siirtyvät, kun muita henkilöitä tulee esiin.

Heidät näytetään vain takaa päin, mutta yksi pää näyttää niin Brian Littrell'tä, etten voi edes uskoa. 

En luota uskoa. 

Oikeastiko? Oikeastiko Backstreet Boys tulee esiin? Oikeastiko??? 

Kyllä. 

Everybody alkaa soimaan ja siinä he ovat.

Kaikki viisi.

Ja minä nousen istumaan sängyllä ja pomppimaan musiikin tahtiin.

V katsoo minua kuin hullua. 

Ette arvaakaan, miten innostuin siitä, että leffa loppui Bäkkäreihin. 

Bäkkäreihin.

Koreografioidut tanssit. 

Kaikki viisi samassa rytmissä, samat askeleet.

What's not to like?? 

Jos asuttais omakotitalossa, niin desibelit olis noussu mulla aivan varmasti korkeammalle. 

Tai jos olis oma asunto, ei jaettu. 

Siis Bäkkärit. 

Vieläkin olisi unelma päästä konserttiin kuuntelemaan ja katsomaan.

Niin unelma.

Kun tykkää, niin tykkää.

Ja minä tykkään Bäkkäreistä!

Huh.

Koko kesä on mennyt hujauksessa. 

On ollut hankala ottaa hetkestä kiinni, kun on koko ajan miettinyt tulevaa.

Kuitenkin silloin, kun osaa ottaa hetkestä kiinni, nauttii siitä eniten. 

Tietenkin.

Dhaa-a.

Nyt kuitenkin tuntuu hyvältä. 

Kouluun on rahaa. 

Metroon on rahaa. 

Selviämme. 

Olo on keventynyt.

Töissäkin ilmeni, että minua ei olekaan laitettu töihin lukuvuoden ensimmäisenä päivänä.

Huh. 

Aivan kuin elämä hymyilisi jälleen.

Ei sillä, että se ei olisi hymyillyt muulloin tänä kesänä.

Huolet vaan ovat vähän sitä peittäneet.

Seurauksena minulla on ollut aivan huikea koti-ikävä. 

Siis remppaaminen mökilläkin tuntui jossain vaiheessa mukavalta.

Oikeastaan niin se tuntuu nytkin. 

To be continued...

Inspiraatio.

Se iskee mitä kummallisimpina aikoina. Viimeksi euroviisut saivat minut kirjoittamaan ja pohtimaan asioita. Tai oikeastaan kirjoittamaan ylös niitä asioita, joita olin pohtinut itsekseni jo aikaisemmin. Nyt asialla on huominen. 

Huomenna on vuoden viimeinen koe. Viimeisen viikon olen käynyt läpi kurssin. Olen ymmärtänyt kurssin ajatuksen paljon paremmin tämän viikon aikana kuin viimeisten 6-7 kuukauden aikana. Kurssin aikana en ymmärtänyt. Ja totta puhuakseni - ei kiinnostanut. Luennot eivät inspiroineet eivät sitten yhtään. Siihen sitten lisäksi paljon paljon lukemista muillekin kursseille, niin tuntui, että aikaa ei varmaan mitenkään riittänyt näihin lukemisiin. Entäs Jenni ne sun blogit? No nepä juuri. Niihin meni myös enemmän aikaa kuin itse opiskeluun. 

Nyt en ole lukenut blogeja. Myöskin tv-sarjat ovat loppuneet. Ei edes tee mieli katsoa aina. Shocking, I know. Nyt kurssi on mielenkiintoinen. Nyt saisin paljon enemmän irti tutoriaaleista. Nyt. Tämä minun herääminen on vähän myöhäinen, mutta parempi nyt myöhään kuin ei ollenkaan. 

Inspiraatiota tähän loppukevääseen on tuonut ajatus ensi vuodesta. Jos kokeet ovat menneet hyvin, voin tehdä sen kandin, minkä haluan. Jos ei, joudun vaihtamaan aihetta ja kirjoittamaan pienemmän. En halua tehdä pienempää. Normaalisti - mitäköhän edes tarkoitan sanalla normaali? lukiossako normaalisti? omassa ideaalimaailmassani normaalisti? - tässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Raja-arvosana pitäisi saada ihan hyvin. Nyt on pientä jännitystä kuitenkin ilmassa. Mutta oikeastaan se on hyvä asia. Sain kunnon potkaisun peffaan. Tai potkaisun ainakin. Ja se riittää! Uskon jo. Ei enempää potkuja, kiitos. 

Lisä-inspiraatiota näin vähän myöhemminkin on antanut jatko-opiskelu. Maisterin tutkinto. Sitä pitäisi kuitenkin olla arvosanat tietyllä tasolla, että voisi päästä sinne, minne haluaisi. Inspiraatio on hieno ja ihana asia. Siitä riippuvaisena ongelmani kuitenkin on, että en välttämättä saa kunnolla asioita tehtyä (koulu ja työjuttuja), jos inspiraatio tai motivaatio puuttuu. Ja joskus vaan pitää tehdä töitä vaikka ei tekisi ollenkaan mieli. Oppia ikä kaikki. 

Huominen inspiroi minua kirjoittamaan myös erään toisenkin asian takia. Huomenna blogilakkoni loppuu. Huomenna saan taas kirjautua bloggeriin ja katsoa mitä uutta on tullut blogi-ihmisille. Tosin en välttämättä edes mene bloggerin kautta. Kaikki eivät ole siinä ja muistan osoitteet muutenkin ulkoa. Jep, siihen kyllä aivoista tilaa löytyy. No ongelma. Viime lukukerrasta on se kuukausi aikaa. Tekstejä on lievästi luettavana. Huomenna on aikaa. Aamulla on koe. Sitten kotiin ja ruoanlaittoon - mmm...kouluvuoden päätösateria...mmm. Ja sitten? Ei suunnitelmia. Ei kertausta. Ei vielä kandin tutkimista. Blogeja.  

Toivon, että tämä blogilakko ei ole ollut mikään crash-dieetti. Toimii kun olen lukematta, mutta heti kun vähäkään palaan blogeihin, vanhat tavat tulevat heti takaisin. Ehkä kyllästyn. Nyt en ole kaivannut niitä tekstejä. Olen kaivannut sitä pientä häiriötekijää lukemisen keskellä. Jos voisin pitää blogit pienenä häiriötekijänä. Tarkistaisin joskus. En joka päivä. En monta kertaa päivässä. Tekisin itse asioita. Lista on pitkä, mitä tänä kesänä Lontoossa täytyy tehdä. 

Kyllä se tästä. Tilanne ei ole niin paha kuin ehkä saan sen kuulostamaan. Vieroitusoireita ei ole oikeastaan ollut. Kaikki on kunnossa. Saatan myös vähän tarkoituksella tehdä kärpäsestä härkäsen. Vähän omaa diagnosointia. Never hurt anyone, eh?

Euroviisut.

Pahoittelen järkyttävän pitkää hiljaisuutta. Ja muutenkin koko tämän vuoden vähiä postauksia. Blogi on kuitenkin kiva. Kaikillahan pitäisi olla se joku luova puoli, ja ehkä tämä voisi olla se minun. Sanojen tuottaminen. Sanat ovat niin mielenkiintoisia. Suomeksi ja englanniksi. (Varoitus: tästä tulee höpöttely-postaus. Tai englanniksi - rambling.) 

Tänään pidin oikeasti taukoa pänttäyksestä ja vain olin. Aamulla heräsin ensimmäisen kerran kuitenkin jo klo 6. Ja sitten klo 8. Yritin kuitenkin nukkua - miksi herätä nyt, vaikkei enää nukuta, kun voi luvan kanssa nukkua pitkään? Ja vieressä olija ei ainakaan ollut heräämässä. Yhdeksän jälkeen piti kuitenkin herätä. Ei sitä osaa enää nukkua pitkään. Voisin sanoa, että apuva vanhaksihan tässä tulee tarkoittaen, että aikaisin herääminen on huono asia. Mutta ei. Olen niin iloinen, että olen voinut muuttaa rytmini tähän. Aikaisin kun herää, tuntuu että päivä on vielä edessä ja vaikka mitä voi tehdä. Ei ole menettänyt mitään. 

Tekemisestä puheen ollen... Seuraan nykyään todella monia blogeja. Kevään aikana havaitsin, että ne ovat todella iso häiriötekijä elämässäni. Olen myös kokeiden aikana miettinyt ylppäreitä. Silloin luin niin ahkerasti. Olin kirjastossa koko päivän. Mietin, miten onnistuin? Itsekuri on selkeästi ollut parempaa, totta, mutta silloin oli myös niin paljon vähemmän häiriötekijöitä. Opiskelin kirjoista. En tietokoneelta. Minulla ei ollut omaa konetta. Ei ollut Youtubea. Ei ollut blogeja. Olin päästänyt hirveästi häiriötekijöitä elämääni. Luin, mitä muut tekivät elämällään, mutta en välttämättä tehnyt mitä itse halusin. Ei ole aikaa, väitin itselleni. 

On! Aikaa on. Käytin sitä vain väärin. Päätin siis olla lukematta blogeja kokeiden aikana. Sivut on blokattu. Eikä ole edes ollut vaikeaa! En kaipaa niitä. Tietenkin Youtubesta on tullut isompi ystävä, mutta olen paljon parempi suuntaamaan huomioni tärkeämpiin asioihin. Vähitellen hyvä tulee. Ja hyvältä tuntuu. 

Tänään meinasi kuitenkin tulla tenkkapoo, kun mietin mitä tehdä, kun en lue. En halunnut olla koneella ja katsoa jotain. Olin jo katsonut Greyn anatomian finaalin. Snif, is all I'll say. Mitä muuta? Ei ole kirjojakaan kirjamuodossa, mitä lukea. Mutta! Minulla on P. G. Wodehousen Jeeves&Wooster -tarinoita ebookina. Ja ah, ne ovat jotain niin ihanaa. Kieli kirjoissa on melkein kuin yksi päähenkilö. Wodehouse osaa käyttää englantia niin hyvin. Kirjoja voisi lukea melkein vaan kielen takia. Ei kuitenkaan tarvitse, sillä sisältö on upeaa. En osaa tarpeeksi kehua Wodehousea. Tietenkään en ole lukenut kirjoja suomeksi. Suomentajalla on kyllä aivan huikea tehtävä yrittää tuoda se sama henki, mikä kirjoissa on englanniksi, suomen kieleen. Eivät kaikki osaa englanniksi kirjoittaa kuten Wodehouse, eivätkä kaikki osaa suomen kieltä kuten sitä voisi. Itse en ainakaan osaa. Suomen kielestä saisi myös yhtä herkullista, kuin Wodehousen englanti. 

Ja suomen kielestä pääsemmekin tähän hetkeen. Ja otsikkoon. Joko mietitte, otsikko ei Jenni hei yhtään liity siihen, mitä olet kirjoittanut... Totta. Nyt vasta muistin, mikä otsikko edes on. Mutta varoitin alussa, että tästä tulee höpötystä. En kyllä tykkää yhtään sanasta höpötys. En tässä yhteydessä. Ei tämä ole höpötystä. Tämä on rambling. Melkein päätöntä kirjoittamista. Kuuntelen nyt Euroviisuja. En ole katsonut sitä useasti. Johtuisikohan siitä, että Suomessa se näkyy yleensä tosi myöhään. Vai onko mulla vaan sellainen mielikuva? Eestin edustaja lauloi eestiksi ja oli pidin siitä. Se kuulosti niin tutulle. Noh haloo Jenni. Tiedän, tiedän. Se ei ollut pointtini. Ajattelin, että olisi kiva kuulla suomea Euroviisuissa. Ja siitä pääsin suomen kieleen. Ja Wodehouseen. Ja tänne blogiin. 

Olen nimittäin huomannut, että vaikka joka päivä puhun suomea, niin sanat unohtuvat. Kotielämän ulkopuolella englanti on tietenkin pääkieli. Hankalinta on yrittää puhua suomeksi opiskeluista. Ehkä blogin avulla pystyn ylläpitämään ja laajentamaan suomen sanastoani. Kun menin Ranskaan vaihtoon, odotin innolla, että suomen kieleni huonontuisi. Se olisi ollut merkki menestymisestä. Olisin niin hyvin oppinut ranskaa ja käyttänyt sitä, että suomi unohtuisi. Nyt kun jotkin sanat ja lauserakenteet unohtuvat, en ole ollenkaan niin iloinen siitä. Se vähän pelostuttaa. Euroviisutkin kirjoitin tähän ensiksi eurovision laulukilpailuna. En muistanut euroviisuja. 

Euroviisuista puheenollen, Romania - mitä ihmettä?

Suomi.

Aina ei oikein pelitä.

En älynnyt aiemmin, että järkeväähän se olisi Suomeen mennä nyt huhtikuun loman aikana eikä tunkea sitä matkaa kokeiden väliin toukokuussa. 

Löytyi kuitenkin vaihtoehtoja myös nyt huhtikuulle.

Ihan melkein äkkilähtöjäkin.

Lähtöajankohtaan päätyminen oli aika yksinkertainen prosessi, mutta mielenkiintoisia asioita ilmeni.

Jos olisi yksin, niin olisi luultavasti valinnut toisen lennon.

Mutta kun on toinen, niin haluaa olla toisen kanssa enemmän kuin nauttia pääsiäispöperöistä Suomessa.

Hmmm.

Eli.

Mitä tässä yritän kierrellen ja kaarrellen sanoa on, että tulen Suomeen 3.-10.4.

Ja V ei valitettavasti voi tulla :(

Maaliskuun 23. päivä.

JA TÄÄLLÄ ON LUNTA!?!?

Aamulla herättiin lumisateeseen. Miksi? Miksi? Miksi?!?

Miksi ei voi paistaa aurinko ja olla keväinen sää? Viime keväänä oli. Ei maaliskuussa enää satanut lunta. What is going on??

In other news..

Eilen illalla kämppään hyökkäsi aivan hirveä haju. 

Lähdettä metsästäessä havaittiin, että hometta ilmestyy myös yhteen nurkkaan lattianvarassa, joka sattumoisin on meidän sängyn vieressä. Ei siis vaan katonrajassa samalla puolella. Sen siitä saa, kun sänky on ikkunan vieressä. 

Saatiin myös puhdistettua meidän kukkaruukku. Jep, meillä on kukka. Vuokranantaja kysyi, josko haluamme pitää sen ja minä taisin olla se, joka sanoi "Joo!". Ja kuka sitä kasvia on kastellut? V. Ihan kuin minä muistaisin. 

Lähde hajuun löytyi. Se tuli ulkoa. Ikkunoiden avaaminen huoneen tuulettamiseksi ei siis ollutkaan mitenkään hirmu hyvä ratkaisu. 

Vieläkään meille ei ole selvinnyt, että mistä ihmeestä se haju tuli. Se oli todella vahva ulkona myös. Tekikö joku jotain kauheaa ruokaa? Oliko kyse jonkun tehtaan päästöistä? 

Ei voi tietää. 

Huh. 

Kohta on loma. 

V on jo vapaalla, mutta minä pakerran yhtä esseetä maanantaihin asti. 

Sitten. 

SITTEN voisi aurinko jo tulla piilostaan!

Veljet.

Kävin illan ratoksi läpi vanhoja kuvia, mitä koneelta löytyi. 

Voi mitä helmiä löytyi!

Mutta missä vaiheessa mun veljet kasvoi niin isoiksi???

Kuvissa oli suloisia, PIENIÄ poikia. Niin suloisia, että melkein teki mieli itkeä. Minne se aika on mennyt? Osasinko nauttia siitä? Osasinko olla hyvä sisko? Hauska sisko?

Tiedän, että olen ollut huutava sisko. Komentava sisko. Sellainen olen ollut, koska välitän niin hirveästi. 

Yleensä sisarukset ovat aika lähekkäin toisiaan iällisesti, mutta meidän tapauksessa minä olen aina ollut se ISO sisko. Sen verran muutama vuosi on välissä kummankin veljen kanssa. Minulla on siis ollut aivan erilainen mahdollisuus olla veljieni kanssa ja nähdä heidän kasvavan.

Ja nyt ovat kummatkin niin isoja. 

Haluaisin vain halata kumpaakin pientä. Niitä pieniä veljiä, jotka ovat kuvissa ja niitä isompia pikkuveljiä, joita he nyt ovat. 

I LOVE YOU.

Argh.

Minulla ei ole sitä taitoa, että osaisin vastata väittelyissä juuri niin kuin haluan. Jos joku puhuu asioista, joista minä olen eri mieltä, en yleensä keksi juuri siinä tilanteessa mitään vastaansanottavaa, vaikka tiedän (TIEDÄN) että minulla olisi sanottavaa. Haluaisin niin oppia tämän taidon. Silloin joskus kun onnistun "väittämään" vastaan ja osoittamaan että toinen on nyt vähän idiootti, saan siitä hirveästi nautintoa. Se tuntuu hyvältä. 

Maanantaina kävin kuuntelemassa Timo Soinia LSE:ssä. En usko, että yleisössä oli yhtään Soinin kannattajaa. Jos oli, niin pitivät kyllä suunsa tupussa. Toisaalta, miksi Soinin kannattajia olisi Lontoossa? Hänen puhettaan oli tietyllä tavalla hauska kuunnella. Kuunnella niitä keinoja, joilla hän yrittää saada oman mielipiteensä lävitse. Mitä kielellisiä keinoja hän käyttää? Millä hän yrittää perustella olevansa oikeassa ja muiden niin niin väärässä? Mihin hän vetoaa? 

Hän vetoaa siihen, että EU on paha. EU ei noudata omia säännöksiään. Hän toistaa samaa asiaa paljon. Kertaus on tehokeino. Historiallisia esimerkkejä - Rooma kaatui, joten ei EU:kaan voi ikuinen olla. Miksi ei? (En sano, että olisi, mutta miksi Rooman kohtalo olisi EU:n kohtalo?) 

Nyt vähän harmittaa, etten ottanut muistiinpanoja tai edes nauhoittanut tilaisuutta. Onneksi Soini kävi Lontoon matkallaan myös BBC:n HardTalkissa. Sen kuunteleminen teki jytää. Ah, kun tuntui hyvältä.

Vielä tämä - Soini sanoi tykkäävänsä EU:sta, koska niin kauan kun EU on olemassa, Soinin puolueella on kannattajia ja Soinilla töitä. Myönsi siis haluavansa vain olla poliitikassa eikä oikeasti parantaa asioita. Ja puolue on täysin Soinin. Miksi hän nyt eroaisi, kun kaikki menee niin hyvin hänen puolueellaan? Kysyisin, miksi puolue on niin Soini-puolue? Miksi se on Soinille niin tärkeää, että Perussuomalaiset on hänen puoleensa? 

Mutta se haastattelu. Helmi: Teuvo Hakkarainen ei ole rasisti, koska ei ole sanonut olevansa rasisti. Se, että Hakkarainen päästelee rasistisia lausuntoja ei vaikuta hänen rasistisuuteensa ollenkaan. Riiiiiight.... Siis miten??

Huom. Näköjään tuli sitten ensimmäinen poliittinen postaus. 

Keksit.

Tänään tuli yliopistolla (pitää sitä kai yliopistoksi yrittää puheessakin kutsua, vaikka useimmiten kouluksi nimitän - ja sehän on väärin kun ei se mikään koulu ole vaan yliopisto...riiiight) hirmuinen makeannälkä ja sitä kautta myös leipomishinku. Tiesin, että aineksia ei kotona hirveästi ole - mutta leivontamargariinia oli kylläkin jääkaapissa odottamassa, muuten ei olisi onnistunut - mutta kyllähän aina jotain hyviä keksejä aikaan saa. Ja niin sai!

Kaurakeksit oli eka idea. Mut ei sittenkään. Ja sit muistin, että hei, meillähän on sitä tummaa sokeria (tästä lisää kohta) kaapissa ja se pitäisi käyttää, kun se viimeinen ostopäivä tai bästa före oli joulukuussa 2012. Hups. Mitä tehdä sillä sokerilla? Hmmm. Banaanileipää olisi kutkuttanut tehdä, mutta ylikypsiä banskuja on vähän hankala kaupasta löytää. Päädyin siis brown sugar cookieseihin. 

Brown sugar? Niin siinä pussissa lukee. Käyttäisin itse fariinisokerin tilalla sitä täällä, jos ohje fariinisokeria pyytäisi. Sellaiselta se vaikuttaakin. Mutta voihan se olla kans ruokosokeria. Tai muscovadosokeria. No ei se kyllä muscovadoa ole. Se nyt ainakin lukis pussissa, sen verran hieno sokeri se on. Tai ainakin eksoottinen. Mutta jos kiinnostaa tehdä, niin fariinisokeri on mun veikkaus. Tulee hyvii! Tavallisella sokerilla tulis varmaan ihan perus voikeksejä. Hyviä nekin varmasti.. Hmmm..

Mutta nyt se ohje. Tää löytyi googlettamalla Paula Deenin nettisivuilta. Tein itse puolikkaan annoksen ja sain 16 keksiä. Kokonaisesta ohjeesta olisi pitänyt tulla 4½ tusinaa. Ei ihan näin.

EDIT: alkuperäinen ohje käyttää self-rising jauhoja, missä leivinjauhe on jo mukana. Normaaleja jauhoja käyttäessä 1-2 tl on hyvä määrä leivinjauhetta. Jauhoja kuitenkin tulee aika paljon jos tekee taikinan kokonaisena.

250 g voita/margariinia huoneenlämpöisenä

2 kuppia* fariinisokeria

2 rkl vaniljauutetta

2 kananmunaa

2 kuppia* vehnäjauhoja
1-2 tl leivinjauhetta

(2 kuppia* pähkinöitä) 

Lämmitä uuni 190C. Kulhossa vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kermaiseksi seokseksi. Vatkaa mukaan vanilja. Lisää kananmunat yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Lisää jauhot ½ kuppia kerrallaan vieläkin vatkaten. Sekoita mukaan pähkinät jos niitä haluat laittaa. 

Ruokalusikoiden avulla tee kekoja pellille. Keksit leviävät aika hyvin, että tilaa kannattaa jättää kekojen väliin. Kekoja ei tartte muotoilla mitenkään.

Paista uunissa 10-12 minuuttia, kunnes reunat ovat vähän tummentuneet. Mutta ei siis mitenkään tosi tummat. Noh. Kuvasta näkyy. Kullanruskeita kun ovat niin jebs.

*Kyseessä kun on jenkkiohje, niin mitat ovat tietenkin kuppeina. 1 kuppi on vajaa 2,5 desiä. En tiedä miten muuttuis keksien rakenne, jos vaan muuttaisi suoraan että kahden kupin sijaan laittaisi 5 desiä. WOW. Onpa kyllä paljon. Ei hirmu usein näitä keksejä ehkä kannatakaan tehdä... Mutta siis. Varmaan voi ajattella 1 kuppi = 2,5 desiä. 

Tänä aamuna.

Heräsimme ihan pilvessä. Kirjaimellisesti.

Suoraan ikkunasta ulos.

Alaspäin katsottuna.

Nyt on jo vähän kirkkaampaa sumua, mutta pilvessä ollaan silti.

Hih.

Ilmankierto. Vaihto? Ilmanvaihto?

Siis voi että tää aihe on nyt siis niin mediaseksikäs...

Aihetta ei tule edes Suomessa mietittyä, kun kaikki toimii, mutta täällä ei aivan mene niin. Asiat ei toimi. Onko tämä muka normaalia ihmisistä täällä?

Keskimmäisessä ikkunassa on jokin pieni ilmanvaihtotsydeemi, mutta se ei oikein näytä toimivan, kuten kuvista näkyy. Joka aamu herätään siihen, että ikkunoista ei näe ulos ollenkaan. Katon rajaan uhkaa myös tulla hometta, jos ei ole tarkkana kuin porkkana ja pyyhi sitä pois. Kosteutta on ja kertyy. Nytkin myös näkyy jo ikkunoissa alhaalla pientä huurustumista. 

MITEN EI OSATA RAKENTAA?!?

Varmaa on myös, että jos nyt menisin käymään keittiössä ja tulisin takaisin meidän huoneeseen, täällä haisisi tunkkaiselle. (Nytkin varmaan haisee, mutta enhän minä sitä haista kun täällä olen vain istuskellut ja lukenut.) Ei mun huoneelle Suomessa niin käynyt, vaikka ovi olisi kiinni ja itse olisi sisällä. Tai vaikka ei olisi ollut edes huoneessa. Kotiin kun tulee koulusta tai muuten vaan ulkoa, ja huone odottaa tyhjänä, niin ihan varmasti saa aukaista ikkunan ja tuulettaa. 

Ei toimi, ei.

In other news....

Tänään oli/on V:n syntymäpäivä. Suuria ei ollut suunnitelmia, kun toiveena oli kans vaan olla kotona ja levätä kiireiden jäljiltä. Eilen tein kakun - ok. Not a total success. Mutta kyllä se alas menee, nou hätä. (Pullat taitaa silti olla parhaiten onnistunein leipomiseni täällä, eikä ne edes kohonnu! Mutta hyviltä ne maistu. What is going on?) Ja tänään oli sit pihvien vuoro. Ostettiin (halpis)pihvit Tescosta sekä perunoita ja porkkanoita. Ja ai että oli hyvää!! Mmm. Om nom nom. Kyllä V osaa paistaa pihvit. Varmaan puhutaan tästä synttäriruoasta vielä pitkään. Ja varmaan tehdän mun synttäreille pretty much sama menu... Heh. 

Ja hei, tämä pihviateria oli siis HYVÄ. Ja HALPA. Se on se Lontoon hyvä puoli. Ruokaa saa halvalla, jos vaan viitsii ostaa. The saving grace of London? No ehkä kans tää sää, mutta siitä enemmän, kunhan saan kuvat iPodista siirrettyä koneelle. Ei ollutkaan niin helppoa kuin olin ajatellut. Ah well. 

Iloista alkavaa viikkoa! (Mullakin alkaa taas luennot.. ja kiire. Mutta huomenna onkin Suomen oma Timo Soini puhumassa LSE:ssä. Siitä tulee mielenkiintoista. Vähintäänkin. Review to follow.)

Laskiainen.

Laskiaistiistaita vaan kaikille!

Näin laskiaisen kunniaksi halusin tehdä pullia. Miksi? En tiedä. En ole mikään hardcore pullafani. Enemmän tekee mieli leipoa kakkuja ja piirakoita. Ennen tätä olen tainnut vain yhden kerran leipoa pullia yksin. Muuten on ollut aina äiti tai mummo tukena ja turvana. 

Tekemässä sen oikein työn ja minä olen vain tullut syömään taikinaa. Kyllä. Pullataikinaa. Raakana. On mulla oudompiakin tapoja, nouhätä. 

Tällä kertaa kaikki ei kuitenkaan aivan mennyt kuin Strömsössä. Syytän siitä hiivaa. Kuivahiiva täällä on aivan kummallista, en ymmärrä miten se toimii. Taikina ei noussut ollenkaan. Pienenä osatekijänä saattaa tietenkin olla se, että en välttämättä vaivannut taikinaa ihan niin paljon kuin olisi pitänyt. Mutta vain pienenä osatekijänä. 

Maultaan nämäkään eivät kuitenkaan pettäneet. Ei ainakaan korvapuustit. Kanelia, voita ja sokeria vaan tarpeeksi sisään, niin khyl maistuu. V:kin myös hyväksyi ja totesi että hyviä on. Success?

Onneksi sunnuntaina on V:n syntymäpäivä niin pääsen omalle reviirilleni - (suklaa/nutella)kakku! 

Valitettavaa, mutta totta.

Takatalvi. Kuka tykkää takatalvesta? En minä ainakaan. Ehdin jo viikonloppuna äidille kerkailla, miten kävin aamulenkillä auringonpaisteessa ja ai että miten oli ihanaa. Se auringonpaiste hävisikin jonnekin sen viikonlopun mukana. Eilen satoi vettä ja tänään herättiin lumeen. Lumeen! Eikö tämä jo riitä. Masentaa jo kun ulos kattoo.

Okei. Siinä oli tarpeeksi valitusta. Ei tämä nyt niin paha juttu ole. Lämminhän se meinasi tulla, kun lenkillä kävin aiemmin. Ei silti haittaisi, jos ulkona näyttäisi enemmän tältä:

Paolo Conte.

Society-hommien ja esseen välillä löysin itseni katsomassa Nigellan jouluohjelmaa - An Italian Inspired XMAS. 

Todella ajankohtaista. 

Nigellan tiimi oli jostain löytänyt taustamuusiksi Paolo Conten. Ihanan Paolo Conten.

Via con me vei minut mukanaan vuoteen 2005 ja Italiaan. Italiassa tutustuin Conteen ja se Italian matka oli upea. Ihana. Ikimuistoinen. Kolme viikkoa A:n kanssa. Ei kiireitä. Ei stressiä. Ei huolia. Lämmintä. 

Välillä tosin liiankin lämmintä...

Tosi tarina: A halusi muokata huonettaan, joten maalasi yhden seinän Gauguinin yhden maalauksen mukaan. Samalla kun A maalasi, minä nukuin keskellä päivää hänen sängyllään. Toinen ahkeroi ja minä nukuin. 

Oli oikeasti kuuma.

Silti yksi parhaimmista lomista, mitä olen koskaan viettänyt. Huippu.  

Kuukausi.

Eilen tuli meille kuukausi täyteen. Koko tammikuun ajan olen miettinyt "Vieläkö on tammikuu?" "Onpas pitkä kuukausi", mutta tuntuu kuitenkin, että häistä on vain vähän aikaa. SE kuukausi on mennyt nopeasti. Niin nopeasti. 

Tässä olisi nyt iso vaara ruveta ihan hempeäksi... eli asiasta kukkaruukkuun!

Lontoossa on vihdoin palattu 10 asteen lämpötiloihin. Oi, miten ihanaa! Kevät voi jo tulla ja kesä kans! Mutta eipäs liioitella. Tuuli on nääs aika muikea. Meidän kerrostalon lähelle on jostain muodostunut ihan kunnollinen tuulitunneli. Tänäänkin tuuli työnsi minua eteenpäin oikein kivasti, kun tuli kotiin. Ja kaikista mukavintahan on se, että tuuli kaikuu myös sisällä! Kunnon uivellus. 

Gotta love London.

Kuten jo uutisista olette kuulleet...

...Lontoossa on satanut lunta. Se alkoi jo viime viikolla, mutta sunnuntaina tuli kunnon satsi. Koko päivän satoi lunta. Koko päivän. Mutta sisällä ei jäätynyt! Lumen lisäksi Lontoo oli ihan pilvessä eli sumussa. Ei mikään ihme, että viidesosa (!) Heathrow'n lennoista jouduttiin perumaan.

Onneksi kävin sunnuntaina kävelemässä. Sää ei ollut ollenkaan niin huono, kun oli oikein pukeutunut. Eikös se aina ole niin? Oikeat vaatteet ja kaikki onnistuu. 

2013 (tähän asti)

+ Lunta tulee taivaan täydeltä. Alku tammikuun 10 astetta on tippunut nollaan ja miinuksen puolelle. WHY?

+ Uusi asunto on mahtava. Valitettavasti joudutaan jakamaan, mutta onneksi hän ei ole vielä muuttanut tähän. Ainakin vielä on ihan meidän asunto. Ja mikä asunto. Ulkona pakkasta ja sisällä ei tarvii kärsiä peittojen alla. 

+ Eilen illalla ja tänä aamuna ei tullut lämmintä vettä. Soitettiin vuokranantajalle, joka tuli sitten käymään Lontoon toiselta puolelta. Kun hän tuli, niin kävi ilmi, että boileri oli laitettu kiinni, minkä takia vesi ei lämminnyt. Ja me siis voimme itse laittaa boilerin kiinni. Keittiössä on nappi. Ihan sen napin vieressä, mikä sammuttaa liesituulettimen valon. Ja kumpaa minä painoinkaan eilen illalla? Jep.

+ Kirjoitan useammin blogiin. Yritän. Joo. Kyllä.