Inspiraatio.

Se iskee mitä kummallisimpina aikoina. Viimeksi euroviisut saivat minut kirjoittamaan ja pohtimaan asioita. Tai oikeastaan kirjoittamaan ylös niitä asioita, joita olin pohtinut itsekseni jo aikaisemmin. Nyt asialla on huominen. 

Huomenna on vuoden viimeinen koe. Viimeisen viikon olen käynyt läpi kurssin. Olen ymmärtänyt kurssin ajatuksen paljon paremmin tämän viikon aikana kuin viimeisten 6-7 kuukauden aikana. Kurssin aikana en ymmärtänyt. Ja totta puhuakseni - ei kiinnostanut. Luennot eivät inspiroineet eivät sitten yhtään. Siihen sitten lisäksi paljon paljon lukemista muillekin kursseille, niin tuntui, että aikaa ei varmaan mitenkään riittänyt näihin lukemisiin. Entäs Jenni ne sun blogit? No nepä juuri. Niihin meni myös enemmän aikaa kuin itse opiskeluun. 

Nyt en ole lukenut blogeja. Myöskin tv-sarjat ovat loppuneet. Ei edes tee mieli katsoa aina. Shocking, I know. Nyt kurssi on mielenkiintoinen. Nyt saisin paljon enemmän irti tutoriaaleista. Nyt. Tämä minun herääminen on vähän myöhäinen, mutta parempi nyt myöhään kuin ei ollenkaan. 

Inspiraatiota tähän loppukevääseen on tuonut ajatus ensi vuodesta. Jos kokeet ovat menneet hyvin, voin tehdä sen kandin, minkä haluan. Jos ei, joudun vaihtamaan aihetta ja kirjoittamaan pienemmän. En halua tehdä pienempää. Normaalisti - mitäköhän edes tarkoitan sanalla normaali? lukiossako normaalisti? omassa ideaalimaailmassani normaalisti? - tässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Raja-arvosana pitäisi saada ihan hyvin. Nyt on pientä jännitystä kuitenkin ilmassa. Mutta oikeastaan se on hyvä asia. Sain kunnon potkaisun peffaan. Tai potkaisun ainakin. Ja se riittää! Uskon jo. Ei enempää potkuja, kiitos. 

Lisä-inspiraatiota näin vähän myöhemminkin on antanut jatko-opiskelu. Maisterin tutkinto. Sitä pitäisi kuitenkin olla arvosanat tietyllä tasolla, että voisi päästä sinne, minne haluaisi. Inspiraatio on hieno ja ihana asia. Siitä riippuvaisena ongelmani kuitenkin on, että en välttämättä saa kunnolla asioita tehtyä (koulu ja työjuttuja), jos inspiraatio tai motivaatio puuttuu. Ja joskus vaan pitää tehdä töitä vaikka ei tekisi ollenkaan mieli. Oppia ikä kaikki. 

Huominen inspiroi minua kirjoittamaan myös erään toisenkin asian takia. Huomenna blogilakkoni loppuu. Huomenna saan taas kirjautua bloggeriin ja katsoa mitä uutta on tullut blogi-ihmisille. Tosin en välttämättä edes mene bloggerin kautta. Kaikki eivät ole siinä ja muistan osoitteet muutenkin ulkoa. Jep, siihen kyllä aivoista tilaa löytyy. No ongelma. Viime lukukerrasta on se kuukausi aikaa. Tekstejä on lievästi luettavana. Huomenna on aikaa. Aamulla on koe. Sitten kotiin ja ruoanlaittoon - mmm...kouluvuoden päätösateria...mmm. Ja sitten? Ei suunnitelmia. Ei kertausta. Ei vielä kandin tutkimista. Blogeja.  

Toivon, että tämä blogilakko ei ole ollut mikään crash-dieetti. Toimii kun olen lukematta, mutta heti kun vähäkään palaan blogeihin, vanhat tavat tulevat heti takaisin. Ehkä kyllästyn. Nyt en ole kaivannut niitä tekstejä. Olen kaivannut sitä pientä häiriötekijää lukemisen keskellä. Jos voisin pitää blogit pienenä häiriötekijänä. Tarkistaisin joskus. En joka päivä. En monta kertaa päivässä. Tekisin itse asioita. Lista on pitkä, mitä tänä kesänä Lontoossa täytyy tehdä. 

Kyllä se tästä. Tilanne ei ole niin paha kuin ehkä saan sen kuulostamaan. Vieroitusoireita ei ole oikeastaan ollut. Kaikki on kunnossa. Saatan myös vähän tarkoituksella tehdä kärpäsestä härkäsen. Vähän omaa diagnosointia. Never hurt anyone, eh?

Euroviisut.

Pahoittelen järkyttävän pitkää hiljaisuutta. Ja muutenkin koko tämän vuoden vähiä postauksia. Blogi on kuitenkin kiva. Kaikillahan pitäisi olla se joku luova puoli, ja ehkä tämä voisi olla se minun. Sanojen tuottaminen. Sanat ovat niin mielenkiintoisia. Suomeksi ja englanniksi. (Varoitus: tästä tulee höpöttely-postaus. Tai englanniksi - rambling.) 

Tänään pidin oikeasti taukoa pänttäyksestä ja vain olin. Aamulla heräsin ensimmäisen kerran kuitenkin jo klo 6. Ja sitten klo 8. Yritin kuitenkin nukkua - miksi herätä nyt, vaikkei enää nukuta, kun voi luvan kanssa nukkua pitkään? Ja vieressä olija ei ainakaan ollut heräämässä. Yhdeksän jälkeen piti kuitenkin herätä. Ei sitä osaa enää nukkua pitkään. Voisin sanoa, että apuva vanhaksihan tässä tulee tarkoittaen, että aikaisin herääminen on huono asia. Mutta ei. Olen niin iloinen, että olen voinut muuttaa rytmini tähän. Aikaisin kun herää, tuntuu että päivä on vielä edessä ja vaikka mitä voi tehdä. Ei ole menettänyt mitään. 

Tekemisestä puheen ollen... Seuraan nykyään todella monia blogeja. Kevään aikana havaitsin, että ne ovat todella iso häiriötekijä elämässäni. Olen myös kokeiden aikana miettinyt ylppäreitä. Silloin luin niin ahkerasti. Olin kirjastossa koko päivän. Mietin, miten onnistuin? Itsekuri on selkeästi ollut parempaa, totta, mutta silloin oli myös niin paljon vähemmän häiriötekijöitä. Opiskelin kirjoista. En tietokoneelta. Minulla ei ollut omaa konetta. Ei ollut Youtubea. Ei ollut blogeja. Olin päästänyt hirveästi häiriötekijöitä elämääni. Luin, mitä muut tekivät elämällään, mutta en välttämättä tehnyt mitä itse halusin. Ei ole aikaa, väitin itselleni. 

On! Aikaa on. Käytin sitä vain väärin. Päätin siis olla lukematta blogeja kokeiden aikana. Sivut on blokattu. Eikä ole edes ollut vaikeaa! En kaipaa niitä. Tietenkin Youtubesta on tullut isompi ystävä, mutta olen paljon parempi suuntaamaan huomioni tärkeämpiin asioihin. Vähitellen hyvä tulee. Ja hyvältä tuntuu. 

Tänään meinasi kuitenkin tulla tenkkapoo, kun mietin mitä tehdä, kun en lue. En halunnut olla koneella ja katsoa jotain. Olin jo katsonut Greyn anatomian finaalin. Snif, is all I'll say. Mitä muuta? Ei ole kirjojakaan kirjamuodossa, mitä lukea. Mutta! Minulla on P. G. Wodehousen Jeeves&Wooster -tarinoita ebookina. Ja ah, ne ovat jotain niin ihanaa. Kieli kirjoissa on melkein kuin yksi päähenkilö. Wodehouse osaa käyttää englantia niin hyvin. Kirjoja voisi lukea melkein vaan kielen takia. Ei kuitenkaan tarvitse, sillä sisältö on upeaa. En osaa tarpeeksi kehua Wodehousea. Tietenkään en ole lukenut kirjoja suomeksi. Suomentajalla on kyllä aivan huikea tehtävä yrittää tuoda se sama henki, mikä kirjoissa on englanniksi, suomen kieleen. Eivät kaikki osaa englanniksi kirjoittaa kuten Wodehouse, eivätkä kaikki osaa suomen kieltä kuten sitä voisi. Itse en ainakaan osaa. Suomen kielestä saisi myös yhtä herkullista, kuin Wodehousen englanti. 

Ja suomen kielestä pääsemmekin tähän hetkeen. Ja otsikkoon. Joko mietitte, otsikko ei Jenni hei yhtään liity siihen, mitä olet kirjoittanut... Totta. Nyt vasta muistin, mikä otsikko edes on. Mutta varoitin alussa, että tästä tulee höpötystä. En kyllä tykkää yhtään sanasta höpötys. En tässä yhteydessä. Ei tämä ole höpötystä. Tämä on rambling. Melkein päätöntä kirjoittamista. Kuuntelen nyt Euroviisuja. En ole katsonut sitä useasti. Johtuisikohan siitä, että Suomessa se näkyy yleensä tosi myöhään. Vai onko mulla vaan sellainen mielikuva? Eestin edustaja lauloi eestiksi ja oli pidin siitä. Se kuulosti niin tutulle. Noh haloo Jenni. Tiedän, tiedän. Se ei ollut pointtini. Ajattelin, että olisi kiva kuulla suomea Euroviisuissa. Ja siitä pääsin suomen kieleen. Ja Wodehouseen. Ja tänne blogiin. 

Olen nimittäin huomannut, että vaikka joka päivä puhun suomea, niin sanat unohtuvat. Kotielämän ulkopuolella englanti on tietenkin pääkieli. Hankalinta on yrittää puhua suomeksi opiskeluista. Ehkä blogin avulla pystyn ylläpitämään ja laajentamaan suomen sanastoani. Kun menin Ranskaan vaihtoon, odotin innolla, että suomen kieleni huonontuisi. Se olisi ollut merkki menestymisestä. Olisin niin hyvin oppinut ranskaa ja käyttänyt sitä, että suomi unohtuisi. Nyt kun jotkin sanat ja lauserakenteet unohtuvat, en ole ollenkaan niin iloinen siitä. Se vähän pelostuttaa. Euroviisutkin kirjoitin tähän ensiksi eurovision laulukilpailuna. En muistanut euroviisuja. 

Euroviisuista puheenollen, Romania - mitä ihmettä?