Se iskee mitä kummallisimpina aikoina. Viimeksi euroviisut saivat minut kirjoittamaan ja pohtimaan asioita. Tai oikeastaan kirjoittamaan ylös niitä asioita, joita olin pohtinut itsekseni jo aikaisemmin. Nyt asialla on huominen.
Huomenna on vuoden viimeinen koe. Viimeisen viikon olen käynyt läpi kurssin. Olen ymmärtänyt kurssin ajatuksen paljon paremmin tämän viikon aikana kuin viimeisten 6-7 kuukauden aikana. Kurssin aikana en ymmärtänyt. Ja totta puhuakseni - ei kiinnostanut. Luennot eivät inspiroineet eivät sitten yhtään. Siihen sitten lisäksi paljon paljon lukemista muillekin kursseille, niin tuntui, että aikaa ei varmaan mitenkään riittänyt näihin lukemisiin. Entäs Jenni ne sun blogit? No nepä juuri. Niihin meni myös enemmän aikaa kuin itse opiskeluun.
Nyt en ole lukenut blogeja. Myöskin tv-sarjat ovat loppuneet. Ei edes tee mieli katsoa aina. Shocking, I know. Nyt kurssi on mielenkiintoinen. Nyt saisin paljon enemmän irti tutoriaaleista. Nyt. Tämä minun herääminen on vähän myöhäinen, mutta parempi nyt myöhään kuin ei ollenkaan.
Inspiraatiota tähän loppukevääseen on tuonut ajatus ensi vuodesta. Jos kokeet ovat menneet hyvin, voin tehdä sen kandin, minkä haluan. Jos ei, joudun vaihtamaan aihetta ja kirjoittamaan pienemmän. En halua tehdä pienempää. Normaalisti - mitäköhän edes tarkoitan sanalla normaali? lukiossako normaalisti? omassa ideaalimaailmassani normaalisti? - tässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa. Raja-arvosana pitäisi saada ihan hyvin. Nyt on pientä jännitystä kuitenkin ilmassa. Mutta oikeastaan se on hyvä asia. Sain kunnon potkaisun peffaan. Tai potkaisun ainakin. Ja se riittää! Uskon jo. Ei enempää potkuja, kiitos.
Lisä-inspiraatiota näin vähän myöhemminkin on antanut jatko-opiskelu. Maisterin tutkinto. Sitä pitäisi kuitenkin olla arvosanat tietyllä tasolla, että voisi päästä sinne, minne haluaisi. Inspiraatio on hieno ja ihana asia. Siitä riippuvaisena ongelmani kuitenkin on, että en välttämättä saa kunnolla asioita tehtyä (koulu ja työjuttuja), jos inspiraatio tai motivaatio puuttuu. Ja joskus vaan pitää tehdä töitä vaikka ei tekisi ollenkaan mieli. Oppia ikä kaikki.
Huominen inspiroi minua kirjoittamaan myös erään toisenkin asian takia. Huomenna blogilakkoni loppuu. Huomenna saan taas kirjautua bloggeriin ja katsoa mitä uutta on tullut blogi-ihmisille. Tosin en välttämättä edes mene bloggerin kautta. Kaikki eivät ole siinä ja muistan osoitteet muutenkin ulkoa. Jep, siihen kyllä aivoista tilaa löytyy. No ongelma. Viime lukukerrasta on se kuukausi aikaa. Tekstejä on lievästi luettavana. Huomenna on aikaa. Aamulla on koe. Sitten kotiin ja ruoanlaittoon - mmm...kouluvuoden päätösateria...mmm. Ja sitten? Ei suunnitelmia. Ei kertausta. Ei vielä kandin tutkimista. Blogeja.
Toivon, että tämä blogilakko ei ole ollut mikään crash-dieetti. Toimii kun olen lukematta, mutta heti kun vähäkään palaan blogeihin, vanhat tavat tulevat heti takaisin. Ehkä kyllästyn. Nyt en ole kaivannut niitä tekstejä. Olen kaivannut sitä pientä häiriötekijää lukemisen keskellä. Jos voisin pitää blogit pienenä häiriötekijänä. Tarkistaisin joskus. En joka päivä. En monta kertaa päivässä. Tekisin itse asioita. Lista on pitkä, mitä tänä kesänä Lontoossa täytyy tehdä.
Kyllä se tästä. Tilanne ei ole niin paha kuin ehkä saan sen kuulostamaan. Vieroitusoireita ei ole oikeastaan ollut. Kaikki on kunnossa. Saatan myös vähän tarkoituksella tehdä kärpäsestä härkäsen. Vähän omaa diagnosointia. Never hurt anyone, eh?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti