Kerronpa teille tarinan.
{Jännä, etten ole kirjoittanut tätä aiemmin, sillä olin
kyllä aika...raivona – no en ihan, mutta melkein – joten tarina olisi ollut
silloin vielä tunteikkaampi.}
Tämä perustuu tosi tapahtumiin ja tapahtui pari viikkoa
sitten.
Tuutori laittoi koko ryhmälle mailia, että teksti pitäisi
lukea tunnille, sillä sitä käsiteltäisiin silloin.
Minä luin sen ja tein muistiinpanot. Mietin asetettua
kysymystä.
Edellisellä viikolla tuutori oli kysynyt josko ryhmä oli
lukenut erään toisen tekstin, jonka hän oli lähettänyt, eikä kukaan ollut.
Oloni oli ollut kauhea. Olin häpeissäni.
Nyt siis tein tehtävän.
Valitettavasti tuutori ei päässyt paikalle, joten pyysi
toisen tuuraamaan.
Hän tuli ja tunnilla saatiin vähän keskustelua käyntiin.
Itse ajattelin, että keskustelu oli ihan hyvä, kun otin huomioon ryhmän
historian.
Tuuraajalla ei kuitenkaan ollut ryhmän historiaa
tiedossa, joten hän ei ehkä saanut yhtä positiivista kuvaa.
Ja sitten se tapahtui.
Tuuraaja kysyi, ketkä olivat lukeneet tekstin.
Minä viittasin.
Olin ainoa.
Ainoa kuudestä.
{Puolet ryhmästä ei ollut tullut paikalle.}
Tuuraaja sanoi, että oman tuutorimme hänelle antamien
ohjeiden mukaisesti, meidän kaikkien pitäisi nyt kirjoittaa teksti
lukemastamme, koska emme olleet tehneet tehtävää kotona, kuten oli pitänyt.
Tästä seurasi valittelua ja ihmettelyä.
Tämä oli kuulemma vääryyttä.
Eikä ollut tuuraaja antanut edes leikkiä puhelimilla
tunnin aikana.
{Kauheaa.}
Ryhmä on surkea.
He eivät tule paikalle. Eivät lue tekstejä. Eivät ole
edes kiinnostuneita.
Kurssi ei ole pakollinen.
Tai jos on, niin vain niille, jotka tekevät tutkintoa
tarkemminkin juuri tästä alasta.
Eli heidän pitäisi olla kiinnostuneita.
Eivät olleet.
Hmm.
Jep. Olisi ollut tunteikkaampi silloin.
Nyt tunteeni ovat laantuneet. Viime tunnilla kun eräältä
tytöltä kysyttiin varsin yksinkertainen kysymys tekstistä, joka hänen oli
pitänyt lukea kotona ja josta hän oli juuri keskustellut – tai ainakin oli
pitänyt keskustella – eikä hän osannut vastata ennen kuin luki tekstin
uudelleen ja sai neuvoja tuutorilta, minä nauroin.
En tietenkään ääneen.
Se ei olisi ystävällistä.
Ja parempi surkuudelle on nauraa kuin vetää siitä herne
nenään.
Minä voin vaikuttaa vain omaan käyttäytymiseeni tunnilla.
Ja minä aion nauttia vielä niistä kolmesta tutoriaalista,
jotka meillä on.
{Vaan kolme? Vaan? Miten niin niin vähän? Ei, en halua
että se loppuu!}
