Historia.

Kerronpa teille tarinan.

{Jännä, etten ole kirjoittanut tätä aiemmin, sillä olin kyllä aika...raivona – no en ihan, mutta melkein – joten tarina olisi ollut silloin vielä tunteikkaampi.}

Tämä perustuu tosi tapahtumiin ja tapahtui pari viikkoa sitten.

Tuutori laittoi koko ryhmälle mailia, että teksti pitäisi lukea tunnille, sillä sitä käsiteltäisiin silloin.

Minä luin sen ja tein muistiinpanot. Mietin asetettua kysymystä.

Edellisellä viikolla tuutori oli kysynyt josko ryhmä oli lukenut erään toisen tekstin, jonka hän oli lähettänyt, eikä kukaan ollut.

Oloni oli ollut kauhea. Olin häpeissäni.

Nyt siis tein tehtävän.

Valitettavasti tuutori ei päässyt paikalle, joten pyysi toisen tuuraamaan.

Hän tuli ja tunnilla saatiin vähän keskustelua käyntiin. Itse ajattelin, että keskustelu oli ihan hyvä, kun otin huomioon ryhmän historian.

Tuuraajalla ei kuitenkaan ollut ryhmän historiaa tiedossa, joten hän ei ehkä saanut yhtä positiivista kuvaa.

Ja sitten se tapahtui.

Tuuraaja kysyi, ketkä olivat lukeneet tekstin.

Minä viittasin.

Olin ainoa.

Ainoa kuudestä.

{Puolet ryhmästä ei ollut tullut paikalle.}

Tuuraaja sanoi, että oman tuutorimme hänelle antamien ohjeiden mukaisesti, meidän kaikkien pitäisi nyt kirjoittaa teksti lukemastamme, koska emme olleet tehneet tehtävää kotona, kuten oli pitänyt.

Tästä seurasi valittelua ja ihmettelyä.

Tämä oli kuulemma vääryyttä.

Eikä ollut tuuraaja antanut edes leikkiä puhelimilla tunnin aikana.

{Kauheaa.}

Ryhmä on surkea.

He eivät tule paikalle. Eivät lue tekstejä. Eivät ole edes kiinnostuneita.

Kurssi ei ole pakollinen.

Tai jos on, niin vain niille, jotka tekevät tutkintoa tarkemminkin juuri tästä alasta.

Eli heidän pitäisi olla kiinnostuneita.

Eivät olleet.

Hmm.

Jep. Olisi ollut tunteikkaampi silloin.

Nyt tunteeni ovat laantuneet. Viime tunnilla kun eräältä tytöltä kysyttiin varsin yksinkertainen kysymys tekstistä, joka hänen oli pitänyt lukea kotona ja josta hän oli juuri keskustellut – tai ainakin oli pitänyt keskustella – eikä hän osannut vastata ennen kuin luki tekstin uudelleen ja sai neuvoja tuutorilta, minä nauroin.

En tietenkään ääneen.

Se ei olisi ystävällistä.

Ja parempi surkuudelle on nauraa kuin vetää siitä herne nenään.

Minä voin vaikuttaa vain omaan käyttäytymiseeni tunnilla.

Ja minä aion nauttia vielä niistä kolmesta tutoriaalista, jotka meillä on.

{Vaan kolme? Vaan? Miten niin niin vähän? Ei, en halua että se loppuu!}